Juha "JUBA" Tuomola
31.3. - 16.4.2006
GALLERIA DIXISSÄ

 

Viimeksi Juban eli Jussi Tuomolan (s.1965) maalauksia ja sarjakuvaoriginaaleja nähtiin galleria Dixissä tasan kaksi vuotta sitten. Juban mielestä tämä onkin juuri sopiva aikaväli uusien töiden esittelyyn. Kotimaassa huippusuosittuihin Viivi ja Wagner -sarjakuvahahmoihin perustuvia maalauksia nähtiin paitsi Helsingissä, myös Berliinissä kesällä 2005. Suomalaisissa arvosteluissa kiiteltiin piirtäjänä tunnetun tekijän värimaailmaa ja saksalaisetkin arvostelut voitiin tiivistää sanaan "gut". Hyvän vastaanoton saaneen ensinäyttelynsä jälkeen Juba onkin voinut rennosti todeta, että väreillä on kiva leikkiä.

Aihepiirinsä ja välineidensä valinnassa Juba on yhä uskollinen tytölle, possulle ja akryyliväreille. Öljyvärienkin käyttöä hän on kokeillut, mutta katsoo akryylin olevan itselleen luontevin materiaali, eikä vähiten nopean kuivumisaikansa vuoksi. Wagnerin keskeistä mallina oloa hän perustelee sarjakuvataiteilijalle ominaisella tyylillä: "Sika on helpompi maalata kuin esimerkiksi Viivi, jolla on niin paljon hiuksia!"

Kaikki nyt esillä olevat työt ovat näyttelyssä ensimmäistä kertaa. Aiempiin verrattuna maalauksissa on uudenlainen tunnelma. Juba on halunnut käsitellä tällä kertaa vähemmän arkisia aiheita ja lähteä seikkailemaan syvemmälle hahmojensa sielunmaisemiin, metafyysistäkään tasoa pelkäämättä. Maanläheisempikin elämän kirjo on toki tallella, eikä Wagner sentään jätä pizzaansa syömättä galleriassakaan.

Ripustettaviksi on valittu myös joukko maalausten aihepiireihin liittyviä sarjakuvaoriginaaleja. Lisäksi saatavilla on neljä uutta, esillä olevista töistä toteutettua serigrafiaa.



juba