Fredrik Hansson
29.9. – 17.10.2010 
GALLERIA DIXISSÄ

Maalauksia
29.9. - 17.10.2010  

Kuvia sisimmästäni

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen maalannut ajatuksia.

Kun maalaa ajatuksia, aihetta ei tarvitse etsiä. Niitä on nimittäin tarjolla jatkuvasti – eräät niistä ohimeneviä kuin aamunrusko, toiset pysyvämpiä, tai palautuvia, jotkin lähes maanisia. Kyse on vain niiden taltuttamisesta.

Ajatukset antavat syyn toimia. Ne tuovat järjestystä. Tai hiljaisuutta. Ajatukset peilaavat tunteitamme ja luovat mielentilamme. Ne muodostavat minän. Niistä syntyy kuvia. Sisimmässäni näen kuvia.

Mutta kuten puun juuret jotka kiemurtelevat toistensa lomassa, niin liikkuvat myös kuvat keskenään – ajatukset syleilevät sisaruksiaan. Yhdessä ne muodostavat kokonaisuuksia, tai yksinäisyydessään kamppailevat huomiosta.

Maalaukseni koostuvat tunteiden ja muistojen juurista, toiveista ja unelmista, syistä ja seurauksista, yhtä lailla ilmeisestä kuin vaikeasti ymmärrettävästäkin.

Ja toisinaan juuret ovat niin toistensa lomassa että on vaikeaa sanoa mikä juurista johtaa mihin. Kuvamaailmassani sekoittuvat keskenään siten vastakohdat, nykyhetki ja menneisyys, mielikuvitus ja todellisuus, sekä perspektiivit. Tai ne kisailevat toistensa kanssa.

Näin voi käydä kun maalaa ajatuksia…

- - - -

Fredrik Hansson on syntynyt Helsingissä vuonna 1962.

Fredrik kasvoi Helsingissä vanhempiensa arkkitehtitoimistossa, kuten kaksi kerrosta ylempänä olevassa kodissaan jossa lapsuuden ruokapöytäkeskustelut keskittyivät pääasiassa rakennustaiteeseen ja muotoiluun.

Jo silloin hän rakasti piirtämistä, pienoismallien rakentelua, mallien muovaamista ja maalaamista. Tämä sisäänrakennettu tarve luoda, ja aivan erityisesti tehdä kuvia on sen jälkeen ohjannut koko hänen elämäänsä.
Opintojensa jälkeen Fredrik asui yhteensä 13 vuotta ulkomailla – Venäjällä, Ukrainassa ja Puolassa – palatakseen jälleen Suomeen 41 vuoden iässä.

Öljyllä hän on maalannut viimeiset 10 vuotta.
- - - -

 

FREDRIK HANSSON

Målningar
29.9. - 17.10.2010  

 

Bilder från mitt inre

Jag har det senaste decenniet målat tankar.

Då man målar tankar behöver man ju ej leta efter motiv. De finns nämligen där hela tiden - endel flyktiga som morgonrodnaden, andra mera beständiga, eller återkommande, somliga till och med maniska. Det gäller således bara att försöka fånga dem.

Tankar ger upphov till handling. De ger oss ord. Eller tystnad. De speglar våra känslor och vår sinnesstämning. Tankarna formar vårt jag. De ger bilder.

I mitt inre ser jag bilder.

Men precis som trädens rötter, som slingrar sig runt varandra, går bilderna in i varandra - tankarna omsluter sina syskon. De formar tillsammans helheter, eller kämpar i sin ensamhet för uppmärksamhet.

I  mina målningar består rötterna av känslor och minnen, av förhoppningar och fantasi, av orsak och verkan, av såväl det uppenbara som det svårförstådda.

Och ibland blir rötterna så omtvinnade att det inte alltid går att avgöra vilken av dem som hör vart. I min bildvärld blandas alltså motstatserna med varandra, nutiden med det gångna, fantasin med verkligheten, perspektiven sinsemellan. Eller tävlar med varandra.

Så kan det bli då man målar tankar...

- - - -

Fredrik Hansson är född i Helsingfors 1962.

Fredrik växte upp i Helsingfors på sina föräldrars arkitektkontor, samt två våningar högre upp i ett hem, där köksbordssamtalen under barndomen mest kretsade kring byggnadskonst och formgivning.

Redan då älskade han att rita, teckna, bygga modeller, forma figurer, samt att måla. Denna inneboende längtan efter att skapa, och speciellt att skapa bilder, har därefter ledsagat honom hela livet.

Fredrik bodde efter sina studier sammanlagt 13 år utomlands - i Ryssland, Ukraina och Polen - innan han, 41 år gammal återvände till Finland.

I olja har han målat de senaste 10 åren.

- - - -

På svenska

Kuvaa klikkaamalla näet suurennoksen